perjantai 12. helmikuuta 2010

Saihan sekin jotain aikaiseksi.

Jep, sain siis vihdoin itseäni niskasta kiinni ja perustin blogin ! :) Eihän se nyt niin vaivalloista sitten loppujen lopuksi ollutkaan. Omia sekopäisiä ja vähemmän sekopäisiä sepustuksia tänne aion kirjoitella aina sopivin välein (=ERITTÄIN epäsäännöllisesti, luulen minä.) Mikäli ketään edes kiinnostaa lukea. Hope so.

Ja jotta saisitte mahdollisimman epäjärkevän kuvan minusta heti alkuunsa, laitetaan nyt tähän heti ensimmäiseksi ihastuttava kuva minusta, sarjassamme väännellään-naamaa-omituisesti. Minusta tämä kuvaa omaa olotilaani varsin hyvin tällä hetkellä ;) Ja tällaisia kuvia sitten on tulossa jatkossakin aina jossain välissä, joten siihen kannattaa valmistautua :D


Tänään oli suhteellisen mielenkiintoinen päivä sinänsä, että oli kerrankin jotain _ohjelmaa_. Luvattoman usein olen jumittanut vain kotona koneella viikonloppuina.

Käytiin kavereiden kanssa siis konvassa (=ns "diskoja" täällä) ja sen jälkeen menimme nuorteniltaan, koska ei ollut oikein konvafiilis päällä. Nuortenillassa oli suht jees.
Matkalla nuorteniltaan tuli sorruttua johonkin Maraboun uuteen suklaaseen (murrr, suklaa, paheeni ♥). Näin sen hyllyllä, joten olipa pakko senkin sitten lähteä mukaan :s





Nyt pitäisi sitten vielä repiä tekoripset pois päästä (en odota innolla :ss) ja ruveta vaikkapa rauhoittumaan vähän. Huomenna olisi isän naisystävän lapsen (eikä toki kuulosta monimutkaiselta) synttärit edessä :'D Pitää valmistautua tähänkin henkisesti. Milloinkohan olen viimeksi ollut jonkun päiväsynttäreillä? Hui, siitä on oikeasti luvattoman kauan.

Lopetan tämän kirjoituksen yliupealla Stam1nan biisillä. "Viestintuoja". Tämä on siis Stam1nan toissapäivänä ilmestyneeltä uusimmalta levyltä, Viimeinen Atlantis. Kehotan tutustumaan. Eihän tämä nyt tietenkään kaikkiin voi iskeä, mutta itse olen tykästynyt hirveästi Stam1naan lähipäivinä:

http://www.youtube.com/watch?v=KVubwwP_PLo

Hyviä öitä,

Evenstar ♥


1 kommentti: