sunnuntai 28. marraskuuta 2010

The Deathly Hallows (Part 1)



Kävin vihdoinkin katsomassa sen, uusimman Potterin.
En vieläkään tajua, miksi mulle nousee aina hirveä odotus noita leffoja kohtaan, JOKA IKINEN KERTA.
Eihän niistä mikään nyt ole edes ollut kovin kaksinen :´´D
Mutta tämä uusin oli mielestäni ehdottomasti paras tähän mennessä. Elokuva sisälsi ihan hirveän hienoja hetkiä, ja toisaalta taas jotain tosi naurettavia. Ei siis hyvällä tavalla naurettavia, vaan nimenomaan naurettavalla tavalla naurettavia, ech?





Mm. Kuoleman varjelusten tarina oli toteutettu kyllä todella upeasti siihen leffaan, se oli minullekin sellainen "whoaaa" -elämys. Oli hieno.
Sitten löysin taas (yllättäen) myös napisemisen aiheita jonkin verran.
Esimerkiksi se kohtaus, kun Ron näki hirnyrkin takia näyn Harrysta ja Hermionesta yhdessä, oli vedetty niin totaalisen yli. Katsokaa leffa niin tajuatte mitä meinaan, huhhuh...





Jäin myös kaipaamaan monia kohtauksia, esimerkiksi Harryn ja Dudleyn sovintoa alussa, ja Dursleyt sivuutettiin melkein kokonaan, nyyh.
Mutta ei auta valittaa, olihan tuo nyt katsomisen arvoinen, ja pidin todella paljon, vaikka napinan aiheita löytyikin. Mutta niitä nyt löytyy aina.
Viimeistä osaa odotellessa!

Ja jos nyt vielä hehkutetaan jonkin verran, niin NÄMÄ IHMISET, voi luoja:










Jason Isaacs, Tom Felton, Helena Bonham-Carter, Rupert Grint, Evanna Lynch...
Rakastan teitä. *__*

Okei, paluu maan pinnalle. Tähän loppuu hehkutus.
(Kaikki kuvat netistä otettuja)

Tällaisella aamunaamalla lähdettiin tänään liikkeelle:



Viehättävää, i know.
Heräsin siihen, kun isä soitti olohuoneessa Raskaampaa Joulua -levyä. Ei pahin tapa herätä, ei ollenkaan. Iski jostain syystä vasta nyt välittömästi tajuntaan, että hei, kohtahan on joulu!
Sitten päädyin itsekin lopulta kuuntelemaan Raskaampaa Joulua, sekä Raskastakin Joulua.



Leppiksen ääni, krrraaaah<3

Näkymät omasta ikkunastakaan ei ole pahemmat:



Lunta, Lunta, LUNTA! I likez.
Tulisi joulu nopeasti.

- Evenstar -

3 kommenttia:

  1. JP:n ääni. ♥

    Esimerkiks HIM ei oo koskaan auennu, vaikka Valon äänikin on toisinaan aika samankaltainen.

    Mutta JP. RJ. Northern Kings. Harmaja. Viimeisimpänä tuttavuutena vuoden takaa Charon. Huhhuh mitä hienoutta!

    VastaaPoista
  2. Charon on jotain mahtavuutta! Ja tosiaan, se JPn ääni... hnnngh

    Ja minen kanssa ole lämmennyt kauheasti HIMille, joku siinä vaan on... Parit biisit menee vanhemmalta tuotannolta kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Joka tapauksessa kaksi kirjainta, J ja P. ♥

    VastaaPoista