Sing it for the deaf, sing it for the blind.

Kuten huomaatte, olen ollut taas erityisen aktiivinen täällä blogissani ! Hrrrh, not. Tämä johtuu siitä ihanasta faktasta, että kamerani sattuu (edelleen) olemaan rikki... Ei ole kauhiasti huvittanut kuvailla isän kamerakännykällä, joten tämänkin postauksen kuvat on veljen kameralla räpsittyjä. Osaan melkein jopa käyttääkin sitä!
Epäaktiivisuus on johtunut myös siitä, ettei ole tässä kauheasti mitään erityistä tapahtunut, ei edes keikkoja kokonaiseen kuukauteen, nyyh!



Mutta kyllä, olen vielä hengissä. Morning face, yngh.

Huomasin muuten sellaisenkin kivan seikan, että lukijat ovat lisääntyneet kahdella, yay! Minä kiitän, kun tätä jotkut jaksavat joskus vilkaistakin.



Toisekseen voisin mainita kuinka helvetin tympivää on talvi ja pakkaset tällä hetkellä. RIITTÄÄ JO. C'mon, kesä, missä olet?

Mitään kummallista ei ole tainnut edes tapahtua tällä lyhyellä aikavälillä, kun en ole tänne kirjoitellut. Mutta hankin komean mustelman reiteen! Jeshhh.



Oltiin tosiaan YAD:n porukoiden kanssa nuorisotalolla yötä, ja meikäläinen juoksi kirjaimellisesti päin seinää sekä polvenkorkuista koroketta. Kyllähän tuo nyt ihan mukavasti tunnahti. Oltiin siis murhaajaa, ja kaikilla oli siteet silmillä. Koin tarpeelliseksi juosta sokkona, kun kuulin jonkun lähestyvän.

Hyvä minä! Aina on ollut järkeä päässä!

Talolla tein myös venytyskorut itselleni:



Jostain ihme mömmöstä ne tekaisin, mitä rakas nuoriso-ohjaajamme meille antoi. Jotain vahaa se oli, joka sitten tungettiin uuniin muotoilun jälkeen. Oli noita kiva vääntää, tuli vaan vähän liian isot... Katsoo nyt jos saan joskus tungettua nuo korvaan asti.

Tein myös Jyväskylästä löydön :3 Nightwish-kirja 7 eurolla, jee!



Vihdoin ihan omana asti.

Saatiin siskokin kotiin taas joksikin aikaa. Ja veli käväisi abiristeilyllä unohtamatta tuoda tuliaisia meille ahh niin ihanille siskoille:



Suklaata, nom :3 Se on tosin jotenkin mystisesti jo melkein hävinnyt...

Näinä tylsinä samankaltaisina päivinä olen myös rakastunut entistä enemmän Plantgrowthiin, joka siis latailee youtubeen videoita, joissa hän pelaa eri pelejä läpi ja kommentoi samalla. Oikeasti, jo tuon miehen ääni on niin parasta kuunneltavaa!
Minä mikään nörtti... Tai ehkä vähän.
Mutta näille ei oikeasti vaan voi olla nauramatta!



Amnesia on aivan helvetin pelottava peli, oikeasti. Olen itsekin sitä pelaillut vähäsen, ja kärsin pelata kerrallaan ehkä noin viisi minuuttia, sillä siinä pelissä lähtee kyllä mielenterveys kävelemään. Sairasta.
Eikä minulla ole edes yleensä tapana pelailla tietokonepelejä, mutta Amnesian tarina jostain syystä koukutti. Ja sitäkään en uskalla oikeastaan pelata, huohs. Ehkä vielä joskus.

Anygays! Enää 28 päivää My Chemical Romancen keikkaan. Vähän pelottaa. Iih, pääsen vihdoin taas keikoille!
Sitä vähemmän päiviä on Mokoman keikkaan (tähän paljon teinisydämiä).



Tahdon elää vailla vaivaa.



I am not afraid to walk this world alone.

-Evenstar-